Tää kuullostaa ihan vitsiltä, mutta valitettavasti kaikki mitä seuraavaksi kerron, on totta. Voin kait sen verran kertoa itsestäni (jotka eivät minua vielä tiedä, heille siis tiedoksi), olen töissä Citymarketissa. Tänään siinä 20.45 mummo tuli kassalleni kyselemään, että "Onko nämä Pirkka paristot hyviä, kyllähän näiden pitäisi olla hyvä laatuisia, kun nämä ovat Pirkkaa." Eka kerta kun meinasin revetä. "En kyllä valitettavasti osaa vastata tähän kysymykseen, mutta soitetaas tuonne Vapaa-aikaan ja kysytään, että mikäs patteri olisi hyvä." Puhelin pärisemään vaparin suuntaan ja pokkana kysymään, että mikäs nyt on laadukas patteri ja ajaako Pirkka asiansa" siinä sivussa saatoi kuulua myös kommentti, että "ethän laita asiakkaalle mitään infokirjettä menemään sähköpostitse" ja että "niitä pattereita on komppanjassa, meillä on paristoja". Mamma sitten vielä sähläsi jotain siinä, lähti yhtäkkiä hakemaan hänen rahapussiaan lukitusta kaapista ja palasi takasin ja sanoi, että joo, otetaan ne Varta patterit (olimme puhelinkeskutelun aikana tulleet siihen tulokseen, että Vartat ovat hinnaltaan kalliimpia, mutta laadultaan parempia). Minä siinä äimänkäkenä, että ennen häipymistä hän aikoi vielä ostaa ne pirkat. Soitto uudestaan vaparille, että voisitko ystävällisesti tuoda vielä ne paristot tänne. Sitten kun löin ne Vartat koneelle, mamma alkoi selittää, etten minä sanonut, että ne olisi nuin kalliita. Olin todennut että ne voivat olla pari euroa kalliimpia, todellisuudessa noin puoltoistaeuroa kalliimpia. Taas jotain epämääräistä muminaa.. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mamma sai vartansa, kukaan ei saanut viestiä sähköpostiin... ai perkle. Unohdin sanoa mammalle, ettei niillä ole vaihto-oikeutta... himskatti. No tällä mammalla oli vertailukappale mukana, että todennäköisesti nyt tuli oikea otettua.

Sitten työkaverille kävi tosikivasti tänään. Itse olin kassalla viisi, seuraava kassalla seitsemän ja kolmas kassalla ysi (välillä). seiskalle meni emäntä jolla oli yksi siideri ja päärynä. Ensiksi se alkoi kysellä, että näkeeköhän oikein, vai onko tuolla ysillä valo päällä (siis kassan merkkivalo, merkkinä siitä, että myyjä on paikalla sillä kassalla). Kaveri vilkas selkänsä taakse ja totesi, että kyllähän siellä valo palaa. alkoi hirvee huuto "No missä se myyjä sitten on? Onko se huoraamassa? Huoraatteko te aina työaikana?" Tosi kiva... Sitten kun kaveri kuunteli aikansa ja yritti päästä asiassa eteenpäin ja rupesi lyömään näitä kahta ostosta koneelle, alkoi uusi huuto. "emmä ota tota päärynää, mä oon allerginen päärynälle, ota se sivuun".. just... Onksulla kaikki kotona?

Tää oli varmasti sama mamma, joka kävi aikoinaan mun kimppuun ärrällä. Se tuli siinä aineissa ostamaan tupakkaa "tota tota tota" sormi heilu ja yritin pysyä perässä.. anteeksi se osti sikareita. Annoin kaikki mitä se osotteli, heitti kakskymppisen ja häipyi. kohta se tulee kuin myrskyn merkki paikalle ja alkaa huutaa, että "emmä tätä ostanu saatanan huora! Huoraatko sä täällä niin paljon, ettet osaa hommas hoitaa, saatanan huora" Rupesin hyvittämään hänelle rahaa, annoin vaihtorahaa takaisin ja se ämmä tarras mun käteen kiinni ja yritti repiä mua tiskin yli toiselle puolelle. Hälytin poliisit paikalle ja rikosilmoitus. Olis siitä oikeusjutun saanut aikaiseksi, mutta noudatin sen poliisin ohjeita, joka mulle soitti. Se poliisi vetosi siihen, että kun tällä emännällä on ollut huono elämä, parisuhde mennyt poikki, alkoholiongelmia, huumeiden käyttäjä jne. Aijaa.. eli jos mä menen huorittelemaan vastaan tulevaa ihmistä selvinpäin, mä saan syytteet kunnianloukkauksesta, mutta kun  mä olen vanha narkkari, kaikki on ihan hyvin. ei mitään järkeä!!

Kiva maailma...